|
Leafin kuulamakeinen Malaco Must Dark Shots on saanut Salmiakki-Finlandia 2010 -palkinnon. Musta pyöriäinen oli sekä tuomariston että gaalan yleisöäänestyksen ykkönen. Voittaja valittiin ensimmäistä kertaa livenä yleisön edessä helsinkiläisravintola Dubrovnikissa. Tuomariduoksi oli kutsuttu ohjaaja-näyttelijä Leea Klemola ja Alivaltiosihteeri-hupailija Pasi Heikura, joiden hillittömät makuanalyysit kikatuttivat gaalayleisöä. Heikura luonnehti voittajamakeista Helsingin Sanomille näin: "Siinä on kiehtovan tasainen ja suuta hyväilevä tekstuuri. Se ei muuttunut suussa veteläksi tai jauhoiseksi, eikä juuttunut hampaisiin tai kitalakeen, vaan sisus oli sopivan karkeaa ja kiintoisaa." Salmiakkiyhdistyksen konklaavin esivalitsemia ehdokasmakeisia oli kuusi kappaletta. Voittajaksi valitun lisäksi pystiä tavoittelivat Haganolin Apteekin salmiakki, Halvan Salmiakkijauhis, Fazerin Rosvo-Roope (Aarrearkku-makeispussin salmiakki), tanskalaisen Tomsin originaali Noitapilli ja ruotsalaisen Jämt Gottin autonrengas Dragster. Kahdettatoista Salmiakkigaalaa juhlittiin Helsingin keskustassa sijaitsevassa ravintola Dubrovnikissa 23. tammikuuta 2010. Yhdistyksen vuosittainen pääjuhla järjestettiin nyt kolmannen kerran Dubrovnikissa. Kansaa viihdyttivät vetreästi yhdistyksen talonbändi Jahnukaiset taiteilija Jukka Tilsan johdolla sekä Kreml-partainen tiskijukkamme DJ Mysterious Eggman. Lue HS-juttu: http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Must+dark+shot+voitti+salmiakkikisan/1135252352791
|